
Steady Energyn SMR sai ensimmäisen alustavan viranomaisarvion – konsepti voidaan kehittää vastaamaan Suomen ydinturvallisuusvaatimuksia.
Säteilyturvakeskus (STUK) on saanut valmiiksi alustavan arvionsa Steady Energyn LDR-50-pienydinreaktorista. Arvio on myönteinen, ja Steady Energy jatkaa suunnittelun kehittämistä saadun palautteen pohjalta.
Säteilyturvakeskus on tehnyt arvion suomalaisen Steady Energy -yhtiön LDR-50-ydinvoimalaitoskonseptista. Arvion mukaan laitoksen keskeiset suunnitteluratkaisut voidaan toteuttaa vaatimukset täyttäviksi. Konseptiarviointi on menettely, jota on esitetty uudistettuun ydinenergialakiin. Siinä viranomainen tarkastelee turvallisen ydinvoimalaitoksen suunnittelun ja rakentamisen edellytyksiä. Nykyisen lain mukaan menettelyä ei vaadita, mutta Steady Energyn pyynnöstä STUK käynnisti viime vuoden lopussa arvioinnin, joka vastaa mahdollisimman hyvin tulevien säännösten mukaista käytäntöä.
"Toivoimme ja saimme arvioinnista arvokasta tietoa työmme tueksi. Arvio vahvistaa myös uskoamme siihen, että olemme oikealla tiellä sekä teknologian että organisaation kehittämisen näkökulmasta", sanoo Juho Vierimaa, lupamenettelyistä ja laadusta vastaava johtaja.
STUK arvioi useita teknisiä ja turvallisuuteen liittyviä osa-alueita ja järjestelyitä sekä Steady Energy Oy:tä tulevana laitostoimittajana. Arvio ei tunnistanut tekijöitä, jotka estäisivät LDR-50-laitosta täyttämästä Suomen ydinturvallisuusvaatimuksia. Sama pätee myös Steady Energy Oy:hyn: vaikka kyseessä on nuori yritys, sillä on uskottavat suunnitelmat organisaationsa ja laatujärjestelmiensä kehittämisestä.
"Konseptiarvion tulos tukee näkemystämme LDR-50-ydinvoimalaitoksen kehitysaikataulusta ja vahvistaa aiemman käsityksemme LDR-50-laitosten toteutusaikataulusta Suomessa. Jatkamme tiivistä yhteistyötä STUKin kanssa", sanoo Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman.
Arvioinnin suosituksen mukaisesti Steady Energy tulee osoittamaan keskeisten turvallisuusominaisuuksien toimivuuden täysikokoisessa koelaitoksessa, joka rakennetaan energiayhtiö Helenin entiseen hiilivoimalaan Helsingin Salmisaareen. Seuraava vaihe viranomaisarvioinnissa on laitoksen kansainvälinen arviointi, jossa eri maiden viranomaiset tekevät yhteistyötä ja hyödyntävät STUKin jo tekemää työtä.